Jaana does KAPUA!!

Vai ei pääse mamma reissuun!! No vaikka sitten väkisin, mutta nyt mennään!

Olen jo muutaman vuoden seurannut KAPUA -nimistä juttua, jossa kiivetään maailman vuorille ja kerätään rahaa kehitysyhteistyöhön. Hainkin jo muutama vuosi sitten mukaan, mutta minua ei silloin valittu ryhmään. Siitä sisuuntuneena rupesin yrittäjäksi (jottei säännöllinen työaika estä varainkeruuta), muutin Hämeenlinnaan (jotta erotun useista päälkaupunkiseudun hakijoista) ja kasvatin lapsia isommaksi (jotta nekin pysyy paremmin mukana). Vaikka taisi nuo lapset ihan itse hoitaa sen kasvamisen...

Ja tämä taktinen suunnittelu tuotti tulosta! Tuossa sitä nyt ollaan ryhmäkuvassa, Joensuun Veden lahjoittama matkapipo päässä - Etiopian Ras Dashenin huipulle katselemassa! (Vai olikos se Das Rashen?!, ehkä opin reissuun mennessä...) Minä olen tuo keskirivin toinen oikealta keltaisessa huivissa ja pilkkupaidassa. Jengi näyttää aika pöljältä, ja kuten ensivaikutelmat yleensä - tämäkin vain vahvistui matkan kuluessa. :D

Tiedote ryhmän kokoonpanosta.

Ja mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa? 

Me kapuamme apua. Jokainen kuvan henkilö kerää varoja neljän suomalaisen järjestön tekemään kehitysyhteistyöhön, ja meidän keräämät rahat kohdistetaan auttamaan kehitysmaiden naisia ja tyttöjä. Mukana järjestöistä ovat Väestöliitto, Plan, Taksvärkki ja Kynnys ry. Aika vakuuttavat taustajoukot meillä minusta! Tavoitteena on kerätä 1 euro/kiivetty metri and then some. Googlettamalla selviää, että Ras Dashen on 4550 metriä(!) korkea, joten siinäpä itse kullekin haastetta monella tavalla. 

Varainkeruuseen on tietenkin luvat kunnossa ja samoin välineet! 

Vaikka meillä onkin näin hienot lippaat, jokainen saa miettiä itse mikä on paras tapa rahojen keräämiseen. Aika jännä nähdä mihin kukakin päätyy ja miten se sujuu. Vaiettu kilpailu siitä, kuka kerää eniten rahaa ON NYT ALKANUT! Meille avautuu myös varainkeruusivut, sinne sitten voi apuroposia lahjoittaa kätevästi verkkopankin kautta. 

Miksi halusin mukaan? 

- Minulla on kolme lasta. 11- ja 6-vuotiaat tytöt ja 3-vuotias poika. Keskiluokkaisten, akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsina noiden nappuloiden tulevaisuus näyttää aika hyvältä. Lähtökohdat pitäisi olla kohdallaan. Tulevaisuuden polkuja on mahdollista itse valita; naimisiin menot ja lasten hankkimiset, koulutus ja työ... Kaikilla lapsilla ei ole samoja mahdollisuuksia! Haluan kerätä rahaa hyvään tarkoitukseen.

- Afrikka on ihana! Tässäkin blogissa olen kirjoitellut kokemuksiani Keniasta, vuodelta 2009. Etiopiassa en ole koskaan käynyt ja odotan kovasti lyönkö Kenian 2000 kuvatun kuvan ennätykseni. No, siihen en oikeasti tähtää, vaan uuden näkemiseen ja kokemiseen.

- Pääsen itse näkemään, mihin tarkoitukseen rahat käytetään. Tämä on harvoin mahdollista. Haluaisin matkan jälkeen kertoa kokemuksista myös teille muille. Etiopiassa tutustumme Kynnys ry:n hankkeeseen, jossa tuetaan kehitysvammaisia naisia. 

- Vuoret ovat valloittamista varten! Hieman jäi hampaankoloon Keniasta ja etenkin toiselta vaelluskerralta kun en päässyt alkua pidemmälle. Valkoisen naisen tauti on auringolle herkkä iho. Olen läksyni oppinut! Kenkäni tahtovat vaeltamaan. Alla onnelliset vaelluskengät. 

                             

- Ja missä muualla voi tavata tällaisen joukon ihmisiä - eri ikäisiä ja   kaikinpuolin eri mallisia ja oloisia - jotka haluaa välttämättä marraskuussa juosta Etiopian lipun väreissä suomalaiseen järveen! Eipä missään... 

Niin ja tietenkin siksi että pääsin vihdoin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni käyttää juomalasikiikareita!!

Katso video juuri löytämästäni lajista!

Olet sydämellisesti tervetullut mukaan matkalle!

Jaana

Minun Afrikkani - ananas ja puuhiili

Mä en tiennyt ennen tätä reissua missä, miten ja millaisena ananas kasvaa. Kuka ananakset kasvattaa, miten ja kuka ne korjaa. Puuhiilen poltto on rankkaa hommaa. Joku tekee sitäkin. Ja mitä siitä korvaukseksi sitten saa? Enhän mä nyt kovin paljoa enempää tiedä reissun jälkeenkään, mutta muutaman ananaksen kerkesin nähdä. Ja näin myös puuhiilen syntypaikan. 

Ananaksen tarina alkaa eroosiosta. Tuuli vie maan kun kasvillisuus poistetaan. Vesi tekee saman paikoissa, missä sitä sattuu taivaalta tulemaan. Sitten voi näyttää tältä. Aika kaunista, mutta myös lohdutonta, kun tajuaa mistä on kyse.

Ennen ananaksia puut raivataan pois ja pöheikkö poltetaan. Tätä taidettiin meilläkin aikanaan harrastaa Suomessa 1600-luvulla. Kaskiviljelyksi tätä kutsutaan.  

Sitten reikää maahan ananaksia odottelemaan. 

Kohta voi jo näyttää tältä. 

Ananas! Se kasvaa siis maassa. En kyllä tiedä missä muuallakaan se kasvaisi. En vaan tainnut koskaan uhrata koko ananakselle yhtään ajatusta. Purkista olen suurimmaksi osaksi ananakseni saanut. 

Ananaspeltoa esiteltiin vieraille. Luomuananas on hyvää siksi, ettei lannoitteisiin mene rahaa tai lannoittamiseen aikaa, ja siitä saa markkinoilla paremman hinnan. Harmi vaan, että tämä maa luomuna tuottaa hyvin ainoastaan pari vuotta. Mutta hei no hätä! Sitten kasketaan viereinen pöheikkö. Ja sen jälkeen sen viereinen jne. En oikein tiedä mitä pitäisi haluta. Luomuananasta jota tuotetaan näin. Vai lannoitettua ananasta, jolloin ravinteita kylvetään maahan ja ne huuhtoutuvat vesiin. Vai lopetanko ananaksen syomisen kokonaan. Mitä tämä viljelijä sitten tekee? Ei ole ihan helppoa ei. 

Tarkastellaanpa sitten ananaksen kulkemista pellolta lähemmäs meitä kuluttajia. Mitään en siitäkään tiedä, mutta kaksi kuvaa sain otettua tästäkin aiheesta. 

Ananasauto 1. Saatiin maistella tuon auton antimia. Oli aika erimakuista kun se purkkiananas. Kuorman päällä olettaisin olevan sadonkorjaajia. Nuoria miehiä ehkäpä.

Ananasauto 2? Kyytiläiset ovat hieman nuorempia.  

Vaan entäpä se puuhiili. Ihan joka paikassa maailmassa ei tule sähköä pistorasiasta, kun ei ole edes taloa saatikka sitten pistorasiaa. Joten jos halutaan lämmintä evästä, täytyy homma hoitaa muuten kuin sähköliesillä ja uuneilla. 

Tämä lienee sellainen miilu. Afrikkalainen miilu.

Tässäkin ymmärtääkseni oli sellainen, puu on poltettu ja kuljetettu pois. Kiitos ja näkemiin metsä. 

Puuhiilisäkkejä valmiina myytäväksi. Muistaisinpa numerot. Meille kerrottiin kuinka kauan yksi mies puita kaatoi, keräsi ja kasasi. (Kauan). Ja minkälaisen summan yhdestä tuollaisesta pussista maksetaan. (Vähän). Ja miten paljon miilun polttajalle työstä maksetaan. (Todella vähän). 

Mistä tulisi elanto Afrikan köyhille? Mistä tulisi energia korvaamaan heidän hiililietensä? Miten metsät säilyisivät, jottei tulevaisuus näyttäisi tältä:

Minun Afrikkani - kaksi vuorta

Tykkään vuorista. Rakastan myös merta. Vuorille kuitenkin tykkään myös kiivetä sen sijaan kun mereen en oikein mielelläni mene. Kaksi tarinaa vuorille kiipeämisestä Keniassa. Toinen päättyi ihan yhtä hyvin kun mun snorklaamisyritys Intian valtameressä.

Base camp Ngong Hills Itä-Afrikan suuren hautavajoaman vieressä Nairobin kainalossa. No oikeasti ei ihan noin oikeaa kiipeilyjuttua. Meidän bussin parkkipaikka siis...

Olipa upeaa!

Kengissä Afrikan hiekkaa. 

Seuraava kohde.

Kiipeämisvälineiden kunto edellisenä päivänä ei luvannut hyvää. Näin käy kun laittaa valkoisen naisen Afrikkaan rannalle. Vaikkakin kinttuun oli sivakoitu ihan kiitettävästi suurta aurinkosuojakerrointa, jalat paloi. Tajusin ensimmäistä kertaa että iho todellakin on elin, jonka kunto vaikuttaa kaikkeen muuhunkin tekemiseen. 

Retkiporukka alkumatkassa. 

Ei mennyt kauaakaan kun retkiryhmä pieneni yhdellä. Hengästyin heti kävelyn alussa ja sydän hakkasi. En ollenkaan tajunnut miksi en pysy porukan mukana. Päätin jättää homman toiseen kertaan ja muut jatkoivat matkaa.

 Tässä syy. Jalat eivät olleet hirmu nätit. 

Kengätkin sai lomaa. 

Etsin kivan kallion ja perustin leirin. 

Afrikan taivaan bongailu ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto. 

Yksin alastuleminen oli kyllä aika mielenkiintoista. Kolmesti mietin että mitä jos en löydä oikeaa polkua. Löysin kuitenkin. Harmitti vähän että vuori jäi multa valloittamatta, mutta ehkä kaikkia vuoria ei ole tarkoitettu valloitettavaksi. 

Yhdet elämäni parhaimmista päivänokosista vietin auton konepellin päällä vuorta ja taivasta ja kaikkea ympärillä olevaa katsellen. Hatun alta, välillä vähän pää vinossa.

Minun Afrikkani - Intian valtameri

Aivan toisenlainen Afrikka löytyy rannikolta. Itä-Afrikan rannikkoa syleilee Intian valtameri. Kurkataanpa nyt sen rannoille.

Ihan niinkun Kanarialla. Ei vai? Mitä täältä puuttuu? Ihmiset! Voiko olla ihanampaa..

"De rich also cry". Tällä käytiin merellä. 

Jotkut tykkää snorklaamisesta. Toiset ei. 

Joku liiteli aalloilla. Sillä oli vähän isommat mestat tuolla rannalla. Näillä rannoilla tallustaa kuulemma etenkin italialaisia rikkaita. 

Tänne ne rikkaat tuodaan itkemään. 

Jotain ihan muuta. 

Käytiin myös mangroverannalla. Vesi puuttuu!

Ja heti alkaa kotilot ja ravut hyppimään nenille. 

Erilainen rantatie.