Torronsuo

Retki Torronsuon kansallispuistoon alkoi Hämeen luontokeskuksesta. Siellä oli oikein hyvät kahvit ja mustikka- ja mansikkalimpparia lähitilalta. Ja oikein mahtava palvelu! Kiitos kiitos! Oli ilo käydä. 

Saniteettitilojakin käytettiin ja naistenvessan seinään oli teipattu hauska tehtävä. Jos tulee pidempi istunto niin ei käy aika pitkäksi! Miesten vessasta ei kuulemma tätä ylellisyyttä löytynyt. Ehkä siellä ei ole tapana niin vilkuilla ympärilleen. En tiedä… 

Hämeen luontokeskus on Ruostejärven rannalla ja luontokeskuksen ranta olikin mitä mahtavin uimapaikka. Seuraavalla kerralla uikkarit mukaan! Kuultiin jotain outoa huutoa viereiseltä rannalta ja möykkäröinnin lähteeksi paljastui Eerikkikän urheiluopisto. Joku pelaamismeininki siellä oli meneillään. Ehkä KooVeeläiset asialla…. Mietin miten mahtaviin paikkoihin tällaisia opistoja onkaan rakennettu! Lepaa, Mustiala, Evo… Siellä sielu lepää. 

Ja eikun Torronsuolle. Kohti Kiljamoa siis. 

Forssan suuntaan menevät 2-tien sijaan päätettiin lähteä ajamaan pikkutietä numerolla 2802. Suosittelen lämpimästi! Mahtavia maalaismaisemia ja tiloja. Ja kylä nimeltä Letku! Ihastuin ja rakastuin. Ohi ajaessa nähtiin auto- ja ihmismeri, ja ihmeteltiin mitä täällä on oikeen männeillään?! No siellä oli opastekyltin mukaan Pirkon 50-vuotisjuhlat, jonne oli nähtävästi koko kylä tullut sunnuntaitällingeissään juhlimaan. Mahtavaa! Onnea Pirkolle. Teki kyllä mieli mennä mukaan. Vuan ei kehattu. Ja Torronsuollekin piti vielä keretä. Ja kaunis Torrokin vielä nähtiin matkalla! 

No niin kiire ei ollut, että oltaisiin menty suorinta tietä. Kun pikkusen ajaa ohi, löytyy hienoja juttuja.  Esimerkiksi tällainen rauhoitettu siirtolohkare. Siitä piti sitten pysähtyä ottamaan kuvia. Kohtasihan siinä nyt kaksi maakuntaa, kolme kuntaa ja kolme tilaa toisensa. 

Ja löytyihän se Kiljamokin.  

Pitkospuita myötenhän sitä suota kohdenkin mennään ja pitkospuiden varrelta löytyi myös aarteita. 

Ja siinä se avautuu. Torronsuo. Ei ollut tungosta, ainoastaan tuuli tukassa ja narina vaelluskengissä. Syvimmillään Torronsuolla on 12 metriä turvetta. Aikamoinen määrä… Mietin et josko mies ottaisi mua jaloista kiinni, heilauttaisi ylösalaisin ja tumppaisi turvelammikkoon, niin tulisi hyvät ja ilmaiset vartalohoidotkin samalla reissulla! Jäi seuraavaan kertaan kuitenkin. 

Jahas! Jotain outoa tässä nyt on meneillään...

Ja tässä maataan raatona odottamassa korppeja. Eivät tulleet. Naureskelivat meille pitkospuilla makaajille vaan… 

Ihmeteltiin myös kihokkeja. Jonkin aikaa mietittiin, kannattaako niitä koskettaa… Jos se nappaa sormen vaikka. No pakkohan se oli ja sormet on edelleen tallella. Aika vekkuli pieni otus. Tai kasvi. Vai mikä sen nyt sitten on. 

Ilma oli mitä mahtavin. Kello oli jo vailla yhdeksän illalla ja edessä näytti tältä… Oi Suomen kesä!

Kiljamosta löytyy jos jonkinlaista palvelua. Mustikka-, metsämansikka- ja lakkaitsepalvelun lisäksi löytyi nuotiopaikka ja huussi. Tästä puita ole hyvä. Onhan oma kirves mukana? Pidä koirat kiinni. Vessapaperit kotoa mukaan. Kenian reissulla joskus aikoinaan opin, että mukana täytyy aina olla kolme asiaa: vessapaperia, vesipullo ja sipisiä. Mieheni oli sitä mieltä että tulentekovälineet ja puukko olisi ehkä tärkeämmät, mutta se onkin mies. 

Ja löytyihän sieltä vielä tällainen! 17 metriä portaita puiden latvukseen. 

Aika mahtavaa! 

Alasmeno teki vähän tiukkaa… Mutta vain siksi ettei olisi millään hennonnut jättää noita maisemia ja tuulen tuntua tukassa. Torronsuolle mennään ehdottomasti syksymmällä uudelleen!

Ja vielä nähtiin ne kurjetkin. Kotimatka oli juuri alkanut ja mun mies näki kurkipariskunnan pellolla. Ne ei tästä kuvasta oikein hyvin erotu, mutta siellä ne on. Pysäytettiin auto ja jäätiin tuijottelemaan. Sen verran heitä tuijottelulla häirittiin, että ilmaisivat meille mielipiteensä aika kovaaäänisesti. Mahtava oli se töötti! Ja mahtava oli tällainen lopetus tälle matkalle.