Matkustaminen ja liikkuminen Japanissa

Naritan lentokenttä ei ole ollenkaan niin pelottava kun ajattelin. Ulos lentokoneesta ja massaa seuraamalla pääsee hyvin perille. Japanilaiseen tapaan 100 metrin matka rakennuksesta toiseen hoituu junalla. Lentokoneessa täytetään maahantuloviranomaisten laput siitä ettei ole pahoissa aikeissa saapumassa. Avulias japanilainen täti otti monisatapäisen saapujajoukon vastaan ja tarkasti että kaikkien lapuissa on rakseja molemmilla puolilla. Sitten tiskille jossa otetaan kuva ja sormenjäljet ja kohta on pari tarraa ja leimaa passissa. Tervetuloa Japaniin! Tullin sedälle vielä näytettiin passia ja tervemenoa.

Mietin pitkään Suomessa otanko Japan rail passin vai en. Onneksi otin ja suosittelen kyllä kaikille jos yhtään meinaa liikkua pidempiä matkoja. Seitsemän päivän passi aikuiselle tavalliseen junaluokkaan maksoi hieman alle 300 euroa, vaihtelee hieman valuuttakurssien mukaan. Passi täytyy ostaa jo kotimaasta, josta saa mukaansa voucherin. Lipuksi voucher muuttuu lentokentällä tai JR (Japan Railways Group) juna-asemilla. Sillä saa matkailla lähestulkoon vapaasti JR:n junilla ja siis myös Tokion sisäisessä liikenteessä, jossa paikallisliikenne on jaettu JR:n ja muutaman muun junailijan sekä metron kesken. JR linjat ovat Tokiossakin aika kattavat, joten sillä pääsee hyvin liikkumaan. Ja voi se lippu on niin kaunis! Edestakainen matka Tokiosta Kiotoon shinkansenilla maksaa noin 250 euroa, joten passi maksaa itsensä äkkiä takaisin. Japanissa voi toki matkustaa muillakin junilla kuin shinkanseneilla, mutta minä ainakin tykkäsin nopeudesta ja mukavuudesta. Passilla voi myös käydä JR lipputoimistosta hakemassa ilmaiset paikkaliput, jotka muuten maksaa erikseen.

Minä vaihdoin voucherini heti Naritan lentokentällä, koska sillä pääsee myös kentältä Tokioon. Ajatukseni ultramodernista tietoyhteiskunnasta rapistui heti alkuunsa, kun lipun vaihtopaikassa ystävällinen mies jakoi kaikille odottajille käsin askarrellut ja muovitetut odotuslaput. Toimisto oli täynnä itsetehtyjä suloisia mainoksia jos mistäkin kiertomatkalipusta. Tarvittiin ainakin kolme paperia ja viisi leimaa, mutta sain lippuni ilman mitään ongelmia.

Lisätietoja: http://www.japanrailpass.net/

Samasta toimistosta ostin myös Suican, eli Tokion sisäisen liikenteen matkakortin. Rail passilla pääsin liikkumaan ensimmäisen viikon, Suicalla siten suihkailtiin toinen viikko. Kortti maksoi 2000 jeniä (noin 20 euroa) ja siihen sisältyi 1500 jeniä matkoja varten. Kortti käy kaikissa Tokion julkisissa kulkuvehkeissä. Portilla sitä näytetään lukijalle ja kun olet päässyt sinne minne halusit mennä, ulosmenoportilla näytät korttia uudelleen, pääset ulos ja laite vähentää kortilta matkasi hinnan. Korttia voi ladata asemilla automaateissa, joiden käytön äkkiä oppii, vaikka ne aluksi näyttääkin aika mystisiltä. Japanilaiset automaatit vaativat kyllä ihan oman kirjoituksensa, se myöhemmin. Niin ja jos kortilla ollut raha ei riittänytkään matkaan, Fare Adjustment is the place to go. Japanilaisten englanninkieliset kyltit on myös oma taiteenlajinsa, joista täytyy kirjoittaa ihan erikseen.

Matkustaminen on Japanissa suhteellisen helppoa. Ei haittaa, jos hallitsee hiraganat ja katakanat, mutta ilmankin pärjää. Ainakin Tokiossa ja turistipaikoissa. Osakassa kylläkin kierreltiin ympyrää kun kyltit vaan yhtäkkiä hävisivät. Mutta yleensä samat ohjeet pätevät kuin missä tahansa muuallakin; mikä linja, mihin suuntaan ja sitten seuraat vaan opasteita. Opasteissa paikkojen nimet on kirjoitettu usein myös länsimaisilla kirjaimilla, joten kielikään ei tule esteeksi. Alla näytteet Kioton laiturilta.

Ja sama länkkäriksi.

Isommissa kaupungeissa on viisasta katsoa kartasta tai opaskirjasta, minkä ulosmenon läheisyydessä se paikka sijaitsee, mihin olet menossa. Muuten voit joutua pitkänkin matkan päähän. Suuret asemat on suunnattomia ainakin Tokiossa ja Osakassa. Siis pieniä kaupunkeja ostareineen ja ruokapaikkoineen.

Japanissa on mahdollista matkustaa myös espanjalaisella kaljuunalla, mutta siitäkin myöhemmin. Erittäin outo kokemus, täytyy sanoa.