Rooma

Venetsiasta voimaantuneena kirjoitankin samalla myös Roomasta, jossa kävin vuoden 2011 syyskuussa. Roomasta minulle jäi elämään rakkaus Pasta Carbonaraan, jota varmaan tulen syömään aina Italiassa käydessäni. Pasta Carbonaran salaisuus on se, että se todellakin on aina tekijänsä makuista. Aineksia ei ole kovinkaan montaa, mutta niiden suhteista toisiinsa, kinkkupalojen koosta, kananmunan lisäämisen vaiheesta ja mistä lie muistakin mystisistä elementeistä johtuen en ole koskaan syönyt samanlaista Pasta Carbonaraa kahta kertaa. Punaviinin kanssa tietenkin!

Tämä oli ensimmäinen vierailuni Roomaan, joten tietenkin ohjelmaan kuului kaikki pakolliset nähtävyydet. 

Vatikaania ympäröivien pylväiden varjossa oli ihana katsella muita turisteja ja lepuuttaa jalkoja. 

Jokseenkin pakollista on lähettää kortti kotimaahan Vatikaanin postileimalla.

Kierrellä Colosseumilla. 

Pussailla Espanjalaisilla portailla. 

Hukkua muihin turisteihin Fontana di Trevillä.

Ihmetellä rakkauslukkoja.

Koittaa keksiä tästä kuvasta jotain intelligenttiä kirjoitettavaa.

Seurata italialaista politiikan jalkautumista kaduille.

Oikein kahteen otteeseen.

Miettiä mitähän tässä kohta tapahtuu.

Tai tässä.

Pohtia onkohan herroilla kuuma.

Miettiä toteutuivatko ihmisten toiveet.

Ajella 116 bussilla ilman päämäärää.

Pohtia miten monta hienoa lausetta Italiasta ja symbolismista tähän voisi kirjoittaa jos osaisi. 

Päästä kuvaan majoneesin ja ketsupin kanssa.

Joutua keskelle NBA promokiertuetta. 

Ja olla vain onnellinen jos saa käydä Roomassa rakkaansa kanssa...